Kisarutiinia etsimässä

Perjantaina 25.3.16 Riders Innissä oli minun ja Nilsin toiset yhteiset kisat, luokkina ykkös-tason 80 ja 90 367.1 special arvostelulla. Nyt aloin etsiä meille sopivaa rutiinia ja kerron kisoja edeltävästä päivästä niiden jälkeiseen päivään, miten tein asiat ja missä fiiliksissä.

Aamulla kisoja edeltävänä päivänä seitsemän aikoihin saavuin tallille ja Nipan hoidettuani kiipesin satulaan. Ratsastin avut kunnolla läpi, eli tarkistin lyhentämisen, pidentämisen kääntämisen yms. radalla tarvittavat asiat. Ikinä en ole tämän hevosen kanssa saanut niin mageeta fiilistä, kuin nyt. Oli siis kaikin puolin hyvä fiilis lähteä kisoihin. Vähän aikaa sitten ratsastin Nipan puoliksi sen omistajan kanssa ja sivusta näkeminen, taas kerran, todellakin auttoi. Ratsastuksen jälkeen tarkistin vielä, että löydän kaiken mukaan tulevan ja putsasin varusteet. Oli tosi vaikeaa haalia kaikki tarvittava kasaan näin rutiinin puuttuessa.

Kisapäivän tallihommat alkoivat seitsemältä tallin avaamisella ja hevosten ruokkimisella. Väsymystä ei aamulla tuntunut ollenkaan vaikka kovin paljoa ei tullut nukuttua kisoja ajatellessa. Kun hevonen ja varusteet oli saatu pakattua hevosautoon, lähdettiin ajamaan kohti riders inniä, jonne saavuimmekin todella hyvissä ajoin.

 

 Paikan päällä ehdittiin seurata kisojen ensimmäistä luokkaa, jonka jälkeen oli vuorossa radankävely. Rata oli mukavan oloinen, eikä sisältänyt ihmeellisyyksiä, mutta valmentajan kanssa käytiin läpi, mitä missäkin piti ottaa huomioon. Verkassa olin sitten ihan pihalla. Osittain ehkä sen takia, koska se oli ensimmäinen oikeanlaisempi kisaverkkani(koska kotitallin verkat tuntuvat mielestäni aika erilaisilta). Vaikkei siellä jälkiäteen ajateltuna niin suurta ruuhkaa ollut, niin tunti että hevosia olisi jatkuvasti tullut joka puoleleta. Valmentaja oli onneksi auttamassa verkassa. Hypyt oli siinä mielessä vähän masentavia, koska kotona olen jo oppinut tuomaan nipaa vähän lähemmäs esteitä, mutta nyt se lähti koko ajan liian kaukaa. Kuitenkin ensimmäisellä radalla verkkahypyt tuntui olevan yhtä kaukana unohduksissa, kuin niiden ponnistuspaikat.

Ennen ensimmäistä rataa en oikein valmistellut kunnolla ja se tuntui radalla, mutta ei siitä sen enempää, koska alla on video.

Ratojen välissä laitoin Nipan autoon syömään ja sillä välin pois lähti Nipan omistaja ja valmentajakin. Minulla oli fiilis, että molemmat olivat olleet minulle iso henkinen tuki, mutta nyt piti selvitä verkasta ilman ohjeita. Paljoa ei tarvinnut onneksi verkassa tehdä, koska yksi rata oli jo takana. Yllätyin todella, koska toka verkka meni paljon paremmin, kuin ensimmäinen. Välillä, jos meinasin jäätyä niin äiti muistutti hevosen herättämisestä.

Suoraan hyppääminen on ehkä maailman vaikeinta:D

Tähän rataan olen tyytyväisempi, kuin ensimmäiseen. Muistin valmistella ja laukka sujui paremmin. Keltaisen pystyn eli ysin jälkeen olisin halunnut käänttä aikaisemmin sarjalle, mutta ysillä hukkasin kuitenkin ajatuksen, jolloin laukka piteni ja en muistanut kääntää... Joka tapauksessa kaikin puolin hauska päivä ja suur kiitokset kaikille, jotka auttoivat ja kuvasivat!:)

Seuraavana aamuna herätykset jatkoivat aikaista linjaa. Ennen  seitsemää vaihteeksi olin tallilla ja kolmeen asti päivä kului tallinteon merkeissä. Sen jälkeen ratsastin Tintillä pitkästä aikaa ja tuli kyllä taas todettua erilaisilla hevosilla ratsastamisen tärkeys muttei siitä sen enempää, tämä postaus on Nipan asioista. Ja miten ihanalta tuntuikaan kiivetä Nipan selkään pitkän, ihanan päivän päätteeksi. Ohjelmassa oli vain rento jumppa pitkässä muodossa ja keskityin vain meidän molempien rentouteen. Kehuin sitä paljon ja kerroin sille miten taitavasti se osaa jumpata tai mennä pitkin ohjin. Tuli muuten kivan tuntuinen hevonen;) Koko ajan mentiin korvat hörössä ja silloin tällöin ne kääntyilivät kuuntelemaan tämän kuskin höpinöitä. Oli ihanaa mennä yksin maneesissa ja ratsastuksen kruunasi vielä loppukäynnit hevostiellä turvallisen tuntuisessa kaiken hiljentävässä sumussassa. En osaa edes kuvailla sitä onnen tunnetta, minkä se hiljaisuus ja Nipan kanssa olo sai aikaan. <3

Tässä oli siis meidän rutiinit kisoja varten ja innolla odotan seuraavia kisoja, Tampereen hevosmessuja ja valmennusta, joka on 2.4. Seuraavia kehityskohteita, ovat kääntäminen ja varmaan lähinnä itselleni parempi laukan ratsastus, jotta se olisi energisempää ja säädeltävämpää. Silloin voisin joskus Nipankin kanssa ratsastaa vähän enempi aikaa. Toivottavasti pääsen taas pian kirjoittamaan, koska elämä on ollut aika kiireistä niin hevosten kuin koulunkin osalta.

Hämmennys

Markku Söderberg tuli taas soukkaan valmentamaan. Olin ilmoittautunut vähän vastahakoisesti, koska olen ollut sellaisissa fiiliksissä, että en ikinä halua enään kenenkään muun, kuin oman  valmentajan valmennuksiin. Hänen valmennuksissa olen ollut kolme vuotta, eli suurimman osan ratsastus ajastani. Pelkäsin meneväni vieraan valmentajan ohjeista sekaisin, kun viimeaikoina olen vähän kokenut hämmennyksiä. Päätin kuitenkin mennä Nipan kanssa ja en kyllä osallistumista kadu yhtään, koska menini sekaisin kyllä, mutta onnesta.

Tehtävät oli tosi normaaleja. Rataa ja ympyrän kaarella kolmea kavalettia. Alku tuntui tosi raskaalle, varmaa osittain oman flunssan takia, koska tehtiin pitkään laukassa töitä. Nipa tuntui tosi hitaalle. Tämä kaikki kuitenkin unohtui, kun alettiin hyppäämään rataa. Viimeisellä kerralla kaikki meni nappiin. Oma ajatus oli mukana tein, ratkaisut, oikeasti ratsastin. Sillä radalla elän ensi viikonlopun kisoihin.

Miksi kuitenkin alku oli niin kauheaa? Tintin omistaja puki syyn tosi hyvin sanoiksi. Verkassa odotan ohjeita valmentajalta. Siksi sileän/puomi työskentely menee ihan metsään. Radalla en odota, että kukaan antaa ohjeita. Siellä ollaan yksin ja ratkaisut tehdään itse.
Tässä ajatukset viimeiseltä radalta: Missä seuraava tehtävä? Vielä muutama askel kauas jäädään, pidennä askelta myötäämällä. Ihana hiljaisuus. Ei ole olemassa muuta kuin minä, hevonen ja esteet. (Jostain kaukaa kuuluu ääni, ainoa kerta kun kuulin radalla jotain minun ja Nilsin kuplan sisään) Markku sanoo: "Taitavasti ratsastast". Vielä viimeinen linja kuudella, nyt pitää ratsastaa tarkasti. (Sen viimeisen linjan jälkeen) Hieno nipa<3 Olipa hauskaa ja helppoa! Mitä ihmettä?

Rataa ratsastaessa parasta on hiljaisuus, silloin ei aisti muuta kuin hevosen läsnäolon ja reaktiot. Kisoissakin summerin soidessa ja radan alkaessa kaikki ympärillä häviää. Sitä ihanaa tunnetta on vaikea pukea sanoiksi. Tässä valmennuksessa tuli todella todettua, että minulle on usein paras, jos valmentaja ei sano mitään valmennuksessa rataa ratsastaessa, sillä silloin alan ratsastaa. Tietysti aina tilanteesta riippuen. Jos olen valmennuksessa ihan ulapalla niin tietenkin tarvitsen apuja tai tsemppiä, jos on vaikea tehtävä. Ja kyllähän siihen pitää tottua, että joku antaa ohjeita. En voi käskeä valmentajia olemaan hiljaa:D Nyt olen alkanut saada juonesta kiinni. Rakastan ratojen ratsastusta.

Hevosten hoitaminen

Tässä postauksessa käyn vähän läpi hoitamiseen liittyviä kysymyksiä/mielipiteitä, joista on aina ollut jonkin laista keskustelua. Lisäksi kerron vähän mitä se minulle merkitsen (siis sellainen normaali hevosten hoitaminen, ei esim. töissä olo, kun teen tallia). Usein kirjoitan ratsastuskuulumisia, mutta nyt myös hoitamispuolelta on kerrankin kerrottavaa.

Ensimmäinen ja viimeinen hoitoponi sekä nykyinen hoitohevonen  jopa samassa kuvassa

Aloitetaan siis siitä, mitä hoitaminen minulle merkitsee. Se on ihana breikki arjesta. Kaikki muu unohtuu varsinkin, jos on kiire päiviä ja pitää muistaa paljon asioita hevosiin liittyen. On paljon kivempi hoitaa, jos on tarpeeksi tekemistä. Normi päivään kuuluu ihan perus hevosten tarhaamista, harjaamista, kuntoonlaittoa, varusteiden putsaamista, satulahuoneen siistimistä, myös tuntilaisten auttamista silloin tällöin, koska Tintti asuu ratsastuskoulun tallissa, joten siellä pyöriessä tulee autettua muidenkin hevosten kanssa. Ja kaikki tämä vielä mahtavassa porukkassa tietysti;) Hoitaminen on jotain, mistä en odota yhtään mitään, paitsi uuden oppimista. Sitä tulee, joka päivä. Joskus pieniä joskus isompia asioita. Tässä vaiheessa on alkanut kuitenkin tulla myös oman kokemuksen asteikolla niitä "erikoisempia" asioita, kuten muutama kerta juoksutusta(nyt joku kokeneempi saa varmaan nauraa:D), mutta siinä hevoset ovat olleet muita, kuin hoitohevosia kylläkin. lisäksi se puoli mistä hoitamisessa erityisesti pidän on kisoissa hoitaminen. On ihanaa katsoa sitä pollea radalla jännitäen miten ratsukko selviää. Kisoissa pääsee myös vähän kokeilemaan hevostaitojaan uudessa paikassa. On aika vaikea selittää miksi se on niin kivaa. Jokaista reissua odotan niin innolla, että vasta viimekesän lopussa opin nukkumaan edeltävänä yönä edes vähän paremmin. Mitäköhän tästä kaudesta tulee, jos jo hoitaminen aiheuttaa tuollaista, nimittäin ensimmäistä kertaa olen itse ratsastamassa. Nyt ei varmaan sitten nukuta ollenkaan:D

Leiju, ihana sympaattinen, vähän hassu tuore tuttavuus.

Laaksolla Tintin kanssa

Sitten päästäänkin paljon puhuttuun aiheeseen, jonka halusin ottaa tähän, koska siitä on paljon mielipiteitä. Hoitajan palkka ja siihen sidoksissa olevat velvollisuudet. Tässä minun mielipiteet niistä. Puhun nyt täyshoitotallista, jossa normaalin hoitajan tehtäviin ei kuulu esim. karsinan siivous kakkojen keräämistä kummemmin. (Muunlaiset tallit ovat asia erikseen, mutta niistä en puhu, koska esim. puolihoitotallissa varsinaisesta hoitamisesta ei ole kokemusta.) Aloitetaan tuntihevosten hoitamisesta. Tässä palkan ei mielestäni tarvitse olla kiitosta kummoisempaa. Se voi tulevaisuudessa tulla hyvinkin yllätyksellisessä muodossa, jos on vaikka ponihoitaja aikoina hoitanut hommat hyvin. Tietysti on mukavaa, jos esim ahkerin/ahkerimmat alkeiskurssitaluttaja palkitaan vaikka jossain tallin stipendien jakotilaisuudessa. Hoitaminen perustuu tietysti ennen kaikkea vapaa ehtoisuuteen, eli jos sovittujen hommien(esim. harjaus, ratsastajien avustus, varusteiden pesu, taluttaminen) tekeminen ei innosta, niin kukaan ei pakota jatkamaan. Hoitamisen kuuluu olla hauskaa, mutta sovitut hommat on tehtävä.

Yksityishevosten kanssa tekemiset voi vaihdella paljon. Käytetään esimerkki diilinä ihan perinteistä hoitamis harjaamis kuntoonlaittoa tarhaamista, johon voi sillöin tällöin sisältyä mahdollisuus lähteä mukaan hoitamaan muualle hevosen lähtiessä esim. kilpailuhihin. Tästä taas kerran toisinaan kiittäminen, mutta myös uuden oppiminen tulee mielestäni tähän lisänä, mikäli hoitaja vaan itse osoittaa kiinnostusta(eli vähän oma-aloitteisuutta, koska kaikille tulee varmasti kysymyksiä mieleen). Kiireisessä ratsastuskoulussa hoitajille ei välttämättä kerkeä opettamaan erilaisia asioita, sitä varten on ponikerhot. Hevosen omistaja kuitenkin tähän pystyy helpommin, eikä niiden tarvitse olla isoja asioita. Ja tässäkin sama asia, kukaan ei pakota. Sovitut hommat tehdään, jos ei pääse niin on kaikille kivempaa jos ilmoittaa yms. vastuullisuus, mikä on ainakin meijän hoitajaporukassa tärkeää. Porukka, tallikaverit ja ilmapiiri ovatkin mielestäni erittäin tärkeitä. Seura hoitaessa on pelkästään hyvä asia niin kauan, kun hommat eivät jää tekemättä. Hevos asioissa sosiaalinen puoli on mahtava.

Viime aikoina hoitaminen on ollut jotenkin erityisen hauskaa ja osa syynä siihen on ollut varmaan uusien hoitajien löytyminen. Meijän tiimissä kaikki alkaa olla lukiossa, joten aikaa ei enää ole samalla tavalla ja lisäkädet olivat siis tarpeen. (On siis neljä hevosta, jotka kuuluvat samaan systeemiin. Tiimistä kaikilla on omat hoitohevoset, mutta monet asiat hoidetaan yhteisesti.) Olen uusista aina tosi innoissaan ja ihmettelen miksi hevospiireissä kuulee paljon pinempiä väheksyvää puhetta. Tyhmyyksiä tekevät ovat asia erikseen, niitä löytyy aina missä vain. Hyvän hoitajaehdokkaan ainoat kriteerit ovat mielestäni oppivainen, iloinen asenne ja halu hoitaa. Jos asenne on kunnossa, mitä vain pystyy kärsivällisesti opettamaan. Alussa ei siis tarvitse olla mestari, koska tekemällä oppii. Uusissa hoitajissa on myös se hyvä puoli, että heille käytäntöjä selittäessä, voin myös kyseenalaistaa omia tapojani, koska yleensä selitän miksi asiat tehdään miten tehdään. Jos en keksikkään järkevää selitystä, nään asian uudesta näkökulmasta. Uusilla voi myös olla mitävain ideoita tai asenteita, mitkä voivat tuoda lisää omaan tekemiseen. Kaikilta voi siis oppia jotain.

Ensimmäiset kilpailut Nilsillä

Olen enemmän kuin tyytyväinen. Selostan nyt kisat edeltävästä illasta/iltapäivästä alkaen.
Elikkä edellisenä päivänä olin myös hyppäämässä Nipalla. Jonka jälkeen olin vielä auttamassa esteiden kanssa, kun ihmiset hyppäsivät omilla hevosillaan. Mukaan lukien hoitohevoseni Tintti ja tämän omistaja. Ja taas tuli todettua ratsastuksen katsomisen todellinen merkitys! Kisoista kertoessa lisää näistä katsomisen hyödyistä.

Samalla kun Tintin omistaja verkkasi ja hyppäsi, hän selitti ja demonstroi miten käden paikka vaikuttaa hevoseen. Myös valmentajani oli paikalla, joten myös hän selitti, neuvoi ja vastasi kysymyksiini. Istunnan ja muun ratsastuksen lisäksi Tintin omistaja sanoi mielestäni tosi hyvin: "Vaikka olisi miten hyvät tietotaidot, niin ne eivät auta jos ei ole ajan tasalla". On niin ihanaa saada opetusta tällä tavalla, kun ei pysty ratsastamaan niin paljon, kuin pitäisi edistyäkseen ja todella arvostan sitä, että minulla on aina mahdollisuus kysyä ja nähdä asioita maasta käsin se auttaa löytämään halutut fiilikset nopeammin. (Kuten myös postauksessa ehning-ylävartalo)

Tallilta lähtiessä kuitenkin huomasin, etten varmaan ole ihan terve ja kotiin tullessa, ei niinkään yllätys, mutta kuumemittarin karu totuus. Kuumetta. Ajattelin että ei voi olla totta! Nipan kanssa ekat kisat eivät saa jäädä välistä, koska niistä on kiinni pääsenkö vähän ajan päästä hyvinkäälle tai muualle, sillä ensin piti kotona saada jotain hajua millainen nipa on radalla. Sainkin kokea sen, aamulla ei siis ollut kuumetta.

Aamulla olin kotona poikkeuksellisen pitkään. Halusin ottaa silloin iisisti, että olisin varmasti skarppina radalla. Tallilla ei ollutkaan muuta, kuin hevosen harjaaminen ja omien kamojen putsaus, hevosen varusteet olin hoitanut jo edellisenä iltana. Vaihdoin suitsiin myös kuolaimen, koska yleensä hyppään paksulla nivelellä, mutta täksi päiväksi vaihdoin sellaisen, vaan vähän ohuemman. Luppo aikaa jäi jonkin verran, mutta ihan hyvä niin. Seuraavaksi oli vuorossa radan kävely.

Luvassa oli kaksi rataa. 70-80 clear round ja 80-90 367.1 (A1/A2). Ensimmäistä, clear roundin, rataa kävellessä olin suht varmin mielin, koska kyllähän ne näytti vähän pienille, mutta varmasti vain hyvä näihin ekoihin kisoihin. En vielä edes katsonut toisen luokan ratapiirrustusta, etten sekoittaisi ratoja mitenkää. Luonnollisesti tähän aikaan vuodesta oli hallikisat. Tämä näkyi radassa siinä, että pitkänsivun seinässä oli kiinni neljän askeleen linja. Siinä pidin mielessä, että hevonen suoristetaan kunnolla ennen esimmäistä, sitten pitää pitää hyvin seinän lähellä sisäpohkeella, koska tiesin, että siinä saattaa muuten tulla pieni mutka sisälle päin.

Ravi verkka alkoi vähän hitaissa fiiliksissä, mutta laukassa Nils alkoi jo vähän virkistyä. Sain valmentajalta ohjeeksi pitää tarpeeksi lyhyet ohjat. Verkka hypyissä taas (ja kyllä muutenkin välillä), kyynärpäät vartalon eteen ja käsi kohti estettä. Välillä kuulin keskeltä sanan "hyvää" kun aloin vihdoinkin ymmärtää. Tarpeeksi lyhyet ohjat, kyynärpäät vartalon edessä ja eiliset ratsastuksen katsomiset olivat tuottaneet jo 24h sisällä eroa.

Radalle lähtiessä ja lähtömerkin kilahtaessa huomasin heti nipassa muutoksen. Jes ollaan radalla, ajateltiin molemmat. Hypyt lähtivät helposti välillä kaukaa ja laukka meinasi lähteä pitenemään, mitä en halunnut, koska maneesi on aika pieni. Osittain oli siis hakemista, mutta sain kuitenkin kaiken hauamani läpi. Jos otin kiinni, saattoi meno jäädä jopa hieman hitaakis, jos unohduin vain ajattelemaan, että jes sain kiinni. Muuten tuntui, että oma pää oli taas vähän astetta paremmin ajan tasalla ja puhtaasti maaliin päästiinkin. Radasta en sen enempää selitä, koska video on alla.

 
Vein nilsin äidille talutettavaksi, kun meni kävelemään seuraavaa rataa. Siinä oli ehkä vähän enemmän ajateltavaa, kuin edellisessä, mutta molemmat silti tosi kivoja ratoja. Uusintaan en tehnyt mitään kunnianhimoista suunnitelmaa vaikka olisin kuinka halunnut näin ekalle kerralle. (Nipa hyppää kaiken mitä eteen tulee. Myös ne esteet minkä läheltä menisin, jos kääntäisin enemmän:D) Tällekkään radalle ei siis puhdasta tasaista rataa suurempia tavoitteita ollut, mutta kolmannelle sijalle päädyttiinkin.

 

Kaikin tavoin jäi hyvä mieli kisoista ja se riittää. Sitten, kun perus asioita eli omaa istuntaa ja hevoseen vaikuttamista on vielä vähän treenattu (onhan se aika ikuisuus projeksti) voi laittaa tavoitteet korkealle ja alkaa ratsastaa voitosta ;) Jatkossahan sijoitukset tulee tietysti sen tuloksena kun on tarpeeksi taitava kääntämään ja hyvä yhteispeli hevosen kanssa. Seuraavien kisojen tavoitteena siis hevoselle ja itselle hyvä fiilis, sekä tasainen ja hyvä tarpeen tullen säädeltävä laukka. Eli jos  tarvitsee ottaa takiasin, otan sen verran kuin tarvitsee ja sitten muistan antaa taas edetä. Seuraavat kisat mahdollisesti Hyvinkäällä riders innissä. Kumpa olisn jo radalla<3 Ensi viikonloppuna, kuitenkin todennäköisesti vielä Markun kurssi, joten kiva, että välissä pääsee treenaamaan.  

Ihanaa kouluratsastusta&kisasuunnitelmia

Kouluratsastusta, kerrankin ainakin tuntui siltä. Nimittäin Nilsillä viime kouluvalmennuksessa jouduin hillitsemään korviin asti pyrkivää hymyä, koska en halunnut näyttää psykopaatilta... Oli mahtava tunne, kun pystyin ratsastamaan ilman jäätymisiä, fokus ja jopa silmät olivat seuraavassa tehtävässä, ratsastin niin tarkasi ja 100% keskittyneesti, kuin osasin. Ravissa vatsalihakset huusi hoosiannaa, kun yritin istua mahdollisimman järkevästi ravin parantuessa. Mitkä tehtävät ja fiilikset tähän onnistumisen tunteeseen johti?

Teemana oli vastalaukka ja myös väistöjä tehtiin. Kaikki tapahtui puolikkaan maneesin uralla (joka siis meillä ei ole mikään jätti, mutta mielestäni ihan riittävä) jossa toinen puoli oli ympyrän puolikas ja toinen normaali kulmikas ura. Ihan ilman tehtäviäkin tykkäsin jo tästä ihan simppelistä urasta tosi paljon. Tunui, että kulmia tuli koko ajan vastaan, mutta juuri niin loistavalla etäisyydellä, että suoristamiseen ja asetuksiin/taivutuksiin piti keskittyä, kuitenkin ne ehti hyvin tehdä. Ympyrän puolikkaalla keskityminen oli siinä ettei takaosa ajelehdi siellä täällä, jolloin pyrittiin hevosen menevän ns. ympyrän raiteilla.



Sitten tehtäviä:

Laukannostot
Lyhyeltä sivulta tullessa kulman jälkeen suoristus, vastalaukannosto ja suorana käyntiin enne seuraavaa kulmaa. Tässä puolikkaan maneesin takia askelia kerkesi tullaa varmaan 4-5(?). Nils olisi hyvin voinnut jatkaa vastalaukkaa, koska se on sille suhteellisen helppoa. Tässä kuitenkin ideana oli harjoitella laukka-käynti siirtymisiä, jotka ovat valmentajan mukaan askel kohti vaihtoja. Oli myös hyvä vaihteeksi harjoitella lyhyempiä pätkiä laukkaa, koska silloin pitää heti löytää napakkuus

Vastalaukka ympyrän kaarella
Sama tehtävä kuin edellisessä, mutta laukkaa jatkettiin ympyrän kaarelle ja käyntiin suoralle tullessa ja jälleen kerran suora siirtyminen. Laukan piti olla sujuvaa ja asetusta ei saanut olla liikaa. Ensin asetus oli vastalaukan suuntainen, sitten ympyränkaaren suuntainen, eli sisälle päin. Vastalaukan vastaisesta asetuksesta opin myös sen, että jos on herkästi vaihtava tms. niin sillä voi ikään kuin lukita laukan ulkolavan, jolloin laukka ei pääse vaihtumaan. Ihan loogista, mutta en ole ainakaan ikinä käyttänyt siihen tarkoituksellisesti asetusta. Nipa teki nämä oikein kaiken helposti, ja saatiin alussa mainitsemani ravin, lisäksi palautetta myös hyvästä laukasta. Viime estevalmennuksessa oltiinkin keskitytty laukan parantamiseen ja ne asiat mielessä ratsastin myös sen jälkeen ja kiva, että näkyi tässä valmennuksessa.

Väistöt
Nämä tehtiin käynnissä ja ravissa uran ympyränpuolikasosalla ulommalta kaarelta sisemmälle ja toisinpäin, kaksi väistöä kaaren aikana. Tehtävä alkoi sujumaan, kun itse hahmotin mistä reiteistä kannattaa mennä jne. (ympyrän kaarella olleista keiloista sai valita mielestään parhaat välit) Ensimmäisen väistön jälkeen piti oikeasti ratsastaa sitä ympyränkaarta se pienikin matka ja vasta sitten sai tehdä toisen väistön. Todella hyvä, että tähän väistön jälkeen jtkamiseen kiinnitettiin huomiota, koska Nipa jää helposti väistämään tai muulle ihme vänkyrälle. Nyt ei kuitenkaan tätä ongelmaa muistaakseni ollut, kun koko ajan piti olla niin tarkka.


Olen viime aikoina ajatellut näitä tehtäviä mitä valmennuksissa tehdään. Ne eivät ole uusia tai ihmeellisiä, saattavat jopa näyttää helpoilta, (niin este- kuin koulutehtävät) mutta eivät sitä ole. Eräs henkilö sanoi todella hyvän syyn tähän: "Valmentajat osaavat löytää ne heikkoudet ja keskittyä niiden korjaamiseen". Eli hyvä valmentaja osaa ohjata oikeaan suuntaan niissä heikommissa asioissa, osaa tehdä harjoituksista tehokkaita, ja se on mielestäni hyvän valmentajan merkki. Tämä, minusta tärkeä ajatus, on kylläkin silloin tällöin ristiriidassa omien ajatusteni kanssa. Valmennuksissa aina pyritään viemään ratsukkoa eteenpäin, mutta joskus jonkun kysyessä miten meni vastaan vaan nooh emmä tiiä... Niin ei pitäisi! Valmennuksessa ollaan oppimassa ja se, että asioita on korjattu on vain hyvä asia. Eli onko edes olemassa huonosti mennyttä valmennusta? Itse asiassa sen takia varmaan harrastan tätä lajia tai ainakin siksi valmentaudun ylipäätään. Sen avulla tiedän, mitä tulisi parantaa ja minkä mukaan treenaan kohti parempaa ratsastusta.

Valmennuksissa opittua pääsen testaamaan ensi sunnuntaina, kun on mun ja Nipan ensimmäiset yhteiset kisat, joita odotan todella innolla, enkä malta odottaa että saan tietää millainen Nipa on radalla. Kyseessä vielä vaan ekoiksi kisoiksi ihan kotona 70-80 ja 80-90 luokat. Suht turvallisin mielin olen ainakin vielä, koska Nipa on ollut ihana ratsastaa ja korkeus ei ole Nipalle mikään juttu ennen 110:mentä (tai onhan sekin vielä hevoselle varmaan aika pientä). Nämä luokat on myös ihan omalla mukavuus alueella, koska isompaa ollaan treeneissä menty. Tärkein on se mitä väleissä tekee, ja jos ne välit menee hyvin, on ihan sama mitä siellä matkanvarrella tulee vastaan. Kohta se alkaa, kohta pääsen ensimmäistä kertaa kiertämään kisoja ratsastajan roolissa. Edellyttäen, että asiat menee putkeen, mikä on kyllä hevosasioissa pelottavan epävarmaa, kun niin paljon näkee tai kuulee vastoinkäymisistä... I'll keep my fingers crossed.