Juniormeetting 2016

Valmistaudu ottamalla mukava asento, koska nyt on luvassa pitkä postuas kuvien ja videoiden kera. Nyt se on koettu. Ypäjän Juniormeetting 2016. Aivan loistava leiri ja oli vähän hilkulla, että olisi pitänyt mennä jollain muulla kuin Nipalla, mutta onneksi päästiin. Sunnuntai aamupäivänä pakattiin meijän tallilta tulevat hepat autoon ja suunnattiin kohti ypäjää. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun olin hevosen kanssa muualla yötä, joten en ollut varma miten majoittautuminen toimi, mutta siitä selvittyä kävin kevyesti liikuttamassa nipan kentällä viitos tallin vieressä. Illalla jaettiin vielä valmennusryhmät ja päädyin Johanna Mikkolan ryhmään.

Maanantai alkoi sileän työskentelyllä ja kavaleteilla. Nipa säilytti rytmin hyvin ja tuntui muutenkin mukavalta ratsastaa. Johku sanoi, että tuntee nipan jostain, mikä oli kiva kuulla ja hän osasi auttaa sen kanssa tosi hyvin.

Kavaletteja menimme suoralla askelmääriä vaihdellen laukassa, ja ravissa piti pitää mielessä vain tahdin ja hyvän ravin säilyttäminen, koska hevonen sai itse katso jalkansa kunhan ravi on kunnossa. Menimme niitä myös kolmikaarisella ajatuksena keskittyä laukan vaihtamiseen. Siinä minulla onkin ollut ongelmia nipan kanssa, mutta nyt tuli ehkä pieni oivallus. Saatiin ohjeeksi tulla kavaletille kunnolla sisäpohkeen ympäri eli kaari meni jopa vähän ns yli, jolloin sain helpommin uuden ulko-ohjan tuntuman ja laukka vaihtui. Harmi ettei ole videota tältä tunnilta.

Seuraavalla tunnilla päästiin iltapäivällä hyppäämään ja nipa olikin ihan menossa :D Hypättiin perus rataesteitä hiekkakentällä pitkillä teillä, joten mahtui hyvin laukkaamaan. Ykis kaarre pysty-okseri linjan jälkeen piti vaan mennä useamman kerran, että sain otettua kiinni tasapainotettua ja käännettyä. Viimeisen kerran kun tulin niin jäi fiilis että miten en heti onnistunut siinä tiessä. Treenin jälkeen, kun oltiin menossa talliin appari huomasi yhden kengän puuttuvan ja mietin että apua seuraava treeni olisi jo klo 9 maastareilla. Onneksi oltiin ypäjällä niin sain kengän pajalta matkalla treeneihin:)

Tiistai aamun maastoesteet kyllä ylitti odotukset. Niitä olin miettinyt jonkun verran, koska en ollut kuullut, että nipalla olisi nittä iästään huolimatta juuri menty. Päästiin kuitenkin kaikista yli ekalla yrityksellä. Aloitettiin derbykentän vierestä pikkutukeilla ja sellaisilla kumpareilla mitkä laukattiin ja yhden päällä oli tukki. Harjoituspulvermanni päästiin myös hyppäämään ja nipa kyllä vähän katsoi, mutta hyppäsi kuitenkin. Hypättiin myös joitakin tukkeja peräkkäin ja oli hauskaa vaan laukata metsään ja parhaiten meni hypyt missä vain laukkasi päin mikä oli melko vapauttavaa. Ensimmäisen kerran kun hypättiin pieni pudotus niin mietin että mitenköhän siitä selviää, mutta hauskaa oli tälläinen vaihtelu varmaan auttaa myös rataesteillä. Päästiin tietysti myös laukkaamaan vedessä minne nipa meni parin kerran jälkeen hyvin ilman vetohevostakin. Lopuksi mentiin hiekkakentän portaita ja bankettia mitkä olivat kyllä vaikeimpia kuten olin arvellutkin. Nipan laukka tuntuu muutenkin usein vähän hassulta niin mietin, että miten ihmeessä sen jalat menee kun pitää mennä ylös ja alas.

Erikoiset esteet saivat jatkoa keskiviikko aamupäivällä derbykentällä. Heti kun otin ohjat käteen tunsin, että nipalle ei kyllä ole parempaa kentää olemassa. Se liikkui hyvin eteen ja myös pidätteet meni läpi. Aloitettiin hyppäämällä muutama normaali pysty, okseri ja vesimatto. Jes nyt on varmaan vesimaton kieletämiset takana:) Derbyesteistä hypättiin bankettia, tukkia minkä oli kukkulan päällä, kuivahautaa ja orapihlaja aitaa. Derbykentän banketti oli paljon helpompi hahmottaa, kuin hiekkakentän vieressä oleva. Olin myös erityisen positiivisesti yllättynyt siitä, että päästiin kuivahauta ilman kieltoja. Ennen olen käynyt näyttämässä hevosille mahdollisesti jännät esteet, mutta johkulta sainkin erilaisen neuvon. "Ei kannata näyttää kun se alkaa vaan kyttäämään". Hyvä että hän niin sanoi ja jatkossa pitääkin miettiä että mitä kannattaa näyttää ja mitä ei. Esim oudot normaalit rataesteet varmaan näytän edelleen, mutta enää en olekkaan niin varma pitköisikö vesimatto näyttää. Nämä asiat tietysti hevosesta riippuen.

Tälle tuli kielto ensimmäisellä kerralla, kun en tajunnut ratsastaa tarpeeksi kunnolla pohkeella eteen ylämäessä ennen estettä...

Derbyesteiden jälkeen paluu normaali esteille oli ihan järkyttävä, kun säädettiin muutamalla rataesteellä hepat takaisin rataestemoodiin. Ensimmäiselle esteelle tulikin kielto ja varmaan kaikki hypyt oli huonoja. Onneksi kuitenkin iltapäivällä oli vielä viimeinen rataeste treeni luvassa.

Ennen viimeistä treeniä käveltiin paljon ja sitten tehtiin lyhyt ja ytimekäs omatoiminen verkka. Tehtiin hypätessä tosi perus harjoituksia eli sarjaa kaarevalta linjalta, suoraa linjaa ja laukanvaihtoja kavaleteilla. Alla muutama video tästä treenistä.

 

 

 

Viimeisenä päivänä, torstaina, oli luvassa leirikisat derbykentällä. Aamulla oli hyvin aikaa hoitaa hevonen ja ratakin oltiin kävelty jo edellisenä iltana, joten fiilis ennen kisoja oli tosi hyvä. Ei jännittänyt super paljoa, mutta odotin erittäin innolla derbykentällä hyppäämistä, koska treeneissä nipa oli tuntunut jo ohjat käteen ottaessa hyvällätavalla erilaiselta. Vekkasin normaalisti eli hölkkäsin ravissa ja laukkailin lihakset lämpimäksi ja sitten vähän herättelin, lyhensin ja pidensin laukkaa. Johku oli auttamassa verkkaesteiden kanssa ja kahdesta asiasta olin verkassa iloinen. 1. olisin ottanut ihan saman verran samanlaisia verkkahyppyjä, kun johku hypytti ja 2. ei tullut kuutamolla olevaa fiilistä toisn kuin kisaverkoissa tähän mennessä. Ainoa mieleen jäänyt huono asia verkassa oli että tultiin varmaan kaikilta esteiltä väärässä laukassa alas... Pian kuitenkin kuului kutsu radalle ja en tiedä mikä siinä derbykentällä ratsastamisessa tuntui niin siistiltä.

Radankävelyssä edellisenä iltana oltiin käyty läpi miten kentän kaltevuudet tulisi huomioida ja muut asiat mitä tälläisellä isolla nurmella pitäisi tietää. Alla on video radasta ja se on kyllä ehdottomasti meidän tasaisin rata laukalta tähän mennessä. Nyt oli nipalle hyvä kenttä! (tästä eteenpäin vain isoja nurmikenttiä kiitos:D) Ainoastaan vitosen jälkeen muistin kuutosen sijainnin väärin ja ratsastin aika paljon ohi ja jouduin tulla kummallisen tien mikä näkyy videolla. Varmaan osittain siitä seurauksena seiskalle tuli pudotus, kun en saanut tasapinotettua tarpeeksi ja laukkaa vahvaksi, jolloin hyppyssä takajalat tuli perässä laiskasti pudottaen. Siinä mun teoria:D Hypättiin siis vain 90 cm, mutta ensi viikonlopulle olen ilmoittautunut ensimmäiseen metriini.

Nipa jaksoi koko leirin tosi hyvin, mutta radan jälkeen se oli kyllä ihan puhki, voi pientä:3 Kokonaisuudessaan loistava reissu ihania miitti kavereita unohtamatta ja suurkiitokset kaikille loistavan leirin mahdollistamisesta:)

Jatka lausetta

Lempi askellajini… sellanen hyvä ratalaukka ja erityisesti sellaisilla estehevosilla, jotka tuntuvat siltä, että olisivat syntyneet laukkaamaan. Siinä tulee mahtava fiilis. Kakkos sijalla kunnon lisätty ravi minkä olen saanut kokea vain parin lävistäjän ajan Tintillä. Oli kyllä mageeta!

Lähestyessäni estettä… lasken päässäni yks, kaks, kol, yks, kaks, kol... koska se auttaa näkemään ponnistuspaikan ja silloin olen paremmin varautunut vaikka joutuisi vähän kauas tai juureen.

Tallilla pelkään… että unohdan jotain, koska ikinä ei ole vaan sitä yhtä hevosta vaan kaikki pitää ottaa huomioon ja usein tallilla on vähän kiire.

Hevosmaailmassa en ymmärrä… sitä miten kokeneet hevosihmiset tuntuvat muistavan kaiken hevosten suvuista yms. On kyllä miellenkiintoista kuunnelle, kun niistä puhutaan ja toivon, että voisin joskus ymmärtää yhtä paljon.

Unelmieni hevonen…  on sellainen jota ratsastaessa tulee kylmät väreet ja hymy nousee korviin. Jokaisessa hevosessa on joku ominaisuus, mikä tekee siitä unelmien hevosen arvoisen<3 

En pidä hevosista, jotka… on vaikea saada innostumaan asioista tai joihin on vaikea saada kontaktia. Tähän oli kuitenkin vaikea keksiä mitään, koska kaikissa hevosissa on varmasti paljon hyviä puolia ja olen kiitollinen jokaisesta hetkestä minkä tahansa hevosen kanssa. Samalla tavalla onnellinen, kuin aloittaessani ratsastuksen tunneilla kerran viikossa kuusi tai seitsemän vuotta sitten. Vaikka huonojakin hetkiä on ollut niin olen saanut hevosilta niin paljon, että tuntuu väärältä sanoa jotain huonoa jostain hevosesta. (Tietysti joskus hermot voivat mennä, mutta toivottavasti tajusitte idean)

Hevosenhoitaja… on kaiken lähtökohta. Se huolehtii, että hevosen perus päivittäiset toimenpiteet ovat kunnossa.  Hoitajana oleminen on myös mielestäni loistava ponnahdus alusta. Ainakin omalla kohdalla olen niiden hommien lomassa oppinut todella paljon niin hoitamisesta kuin ratsastuksesta. Täsätä pystyisin kijoittamaan varmaan koko postauksen :D

Jos taivaalta tulee vettä kaatamalla, ja minulla on tunti kentällä… mietin, että apua jos hevonen nyt liukastuu ja muljauttaa jalkansa mutaisella kentällä tms. 

Vahvuuksiini ratsastajana kuuluvat muun muassa… avoin mieli. Vähän aikaa sitten tämä ei olisi ollut totta, mutta nykyään arvostan todella erilaisilla hevosilla ratsastamista ja olen valmis ottamaan kaikki ohjeet vastaan. Haluan oppia mahdollisimman paljon.

Jos olen yksin tallilla, kun sähköt menevät, niin… alan heti ajattelemaan (ehkä myös hieman ahdistuisin) mihin käytännön asioihin se vaikuttaa.

Ratsastusleirit… olivat ihan hauskoja, mutta en ikinä oikein ymmärtänyt leirielämää. Olisin halunnut vaan tehdä tallihommia ja treenata. Meetingiä odotan kuitenkin enemmän kuin innolla:)

Ex ravuri Lasse, joka oli leirihoitsuna vuonna 2013. En ymmärrä miten viiden päivän tuttavuus pystyi jättämään näin pysyvät ja hauskat muistot<3

Leikkituntien idea… on tehdä porukalla kaikkea hauskaa ilman satulaa ja pieni ponien/hevosten innostaminen kuuluu asiaan eikä silloin murehdita istuntavirheitä. Pää asia että pysyy kyydissä! (eikä sekään välttämättä pakollista)

Maastoilu on parhaimmillaan… pitkiä laukkasuoria niin että hevosella ja ratsastajalla on hauskaa.

Aina, kun putoan… ajattelen että "pidä ohjat kädessä". Aina silloin olen tullut jaloilleen eikä hevonenkaan ole päässyt karkuun. Tästä ohjista kiinnipitämisestä on kuitenkin eriäviä mielipiteitä.

parin kuukauden kuulumiset

Viime postauksesta on kulunut ihan luvattoman pitkä aika. Koko ajan on ollut kiire, mutta nyt kun ollaan lähdössä mökille on aikaa kirjoitaa pientä päivitystä. Nipan kanssa olen treenaillut, mutta nyt se on joutunut olemaan hetken kävelyllä. Kaikenlaista on kuitenkin tapahtunut kuten tallimme tuntiratsastajat lähtivät espoon ratsastuskoulujen mestaruuksiin, mikä oli ihan super kiva reissu myös näin hoitajan näkökulmasta. Ja koska en halunnut jättää estevalmennuksia välistä, vaikken nipalla voinutkaan mennä, niin aivan loistavaa. Pääsin hyppäämään axulla pitkästä aikaa<3  Se tuntui vaan niin ihanan simppelilltä. Jos pyydän sitä eteen se menee ja tulee takaisin helposti ja axu tauon jälkeen huomasin kyllä, että se on kehittynyt tosi paljon. Se vaihtaa laukat jo suht hyvin esteen päällä, ei mene enää ristilaukkaa kaarteissa ja  tuntuu muutenkin, että se jaksaa laukata paremmin. Estepuolella siis asiat suht kunnossa, mutta sileällä... Pitää kyllä valehtelematta sanoa, että tuntui hitusen eksoottiselta. Ehkä se puoli tuntui ennen paremmalta, koska mennessäni sillä useammin säilyi tatsi paremmin.

Nyt kuitenkin odotan jännityksellä ensiviikon sunnuntaita. Silloin pakataan hepat autoon ja lähdetään meijän tallin porukalla meetingiin! Vuosi sitten tullessani valmentajani kanssa ypäjältä, kun olin ollut auttamassa talent-leirillä hän sanoi "hanki itsellesi ensi kesäksi hevonen ja tule meetingiin". Ajattelin, että ei tule tapahtumaan, koska ei minulla ollut tai ole edelleenkään mahdollisuutta omaan hevoseen. Nyt vuodessa tai itseasiassa puolessa vuodessa on tapahtunut enemmän kuin uskalsin kuvitella viime kesänä. Saan nipan meetingiin, jos se on kunnossa siihen mennessä, mutta jos ei ole niin onneksi kiitos valmentajan, sain varavaihtoehdon. Se on ratsastuskoulu hevonen, jolla olen hypännyt ja ollut sen selässä viimeksi viime kesänä, jos oikein muistan.

Tässä postauksessa ei varmaan ollut päätä eikä häntää, mutta tässä mennään ja toivottavasti saan meetingistä jotain materiaalia myös blogin puolelle.

Haasteita

Kiitos koeviikon on ollut aika pitkä postaustauko... Koko tämän viikon olen halunnut kirjoittaa viime viikonlopun valmennuksesta mutten ole ehtinyt, joten toivon, että muistan vielä jotain.

Olin todella innoissaan menossa hyppäämään, koska viime kerrat olivat sujuneet. Päivän teema oli v-kaareet, joten myös verkassa harjoiteltiin niitä ja taivuteltiin hevoset pohkeiden ympäri kiemurtelemalla esteiden seassa. Se meni vielä ok (ei täydellisesti ja korjattavaa oli, kuitenkin taas askel eteenpäin), mutta jo ensimmäinen tehtävä tuntui haastavalta. Siinä valmentaja sanoikin:"kyllä sä osaat nämä tehtävät, jos vaan vaadit itteltäs". En tiedä mitä tein eritavalla, mutta tuon kuulemisen jälkeen onnistui. Puomit ja kavaletti/pysty oli sijoitettu sunnilleen kuvassa alla olevalla tavalla. Ensin oikeassa kierroksessa piti ratsastaa hyvä kaarre ja sitten piti pysäyttää esteen jälkeen pitkälle sivulle. Vasemmassa ei tehty pysähdystä vaan ensin piti ratsastaa laukka kuntoon kaarteelle ja tehtävän jälkeen mennä hyvin kulmaan, mikä oli melko haastavaa. Sileälläkin vasemman pohkeen läpi saanti on vaikeaa ja takaosa seilailee sinne tänne.

Seuraavaksi hypättiin varmaan maailman vaikeinta rataa. Esteet tuli hirveän nopeasti vastaan ja v- kaaret tuntuivat vielä enemmän korostavan sileän ongelmia eli takaosa seilaa, jään itse helposti sisäohjaan vaikka luulen etten ole siinä kiinni, mutta kummasti kyllä olen... Radassa testattiin varmaan kaikki mahdollinen ja on kyllä ihan mielnkiintoista ratsastaa tuollaisia välillä. Saatiin kuitenkin meidän ensimmäiset kiellot. Molemmat radan samalle okserille, mutta eri suunnista. Se oli kyllä varmaan ainoa este mikä tuli helpon tuntuiselta tieltä... Molemmilla kerroilla myös putosi, mutta oikein kevyesti ja tuloksena vain mustelma polvessa.

No, näihin ongelmiinhan piti tehdä korjaus

suunnitelma ja tässä se on:

1. Oman istunnan kannalta joka kerta tai ainakin kerran viikossa jalkatreeniä, mikä tarkoittaa överi lyhyillä jalustimilla (n. 6 lyhyttä reikäväliä estejalustimista lyhyemmät) sekä ilman jalustimia.

2. Asetukset & takaosa. Nipa on minulle tosi vaikea asettaa oikeaan rehellisesti niskasta, kaula kyllä kääntyisi vaikka kuinka. Samalla pitää kiinnittää huomiota, ettei mennä miljoonalla uralla vaan hevonen on takaosansa kanssa "raiteilla".

3. Reaktiivisuus & laatu

Tämän päivän kouluvalmennuksesta sain isoja apuja tähän. Koska tämän päivän radat vaativat jo matalalla tasolla reaktiivisuutta esteiden tullessa nopeasti vastaan. On jo aika eri, kuin 70 -luvulla, kun korkeudella oli enemmän merkitystä. Laukkaa täytyy pystyä nopeasti pidentämään ja lyhentämään ja sileällä tulee kesittyä laatuun eli siitymiset sujuvat tasapainossa (=hevonen pysyy raiteilla) ja rentona. Itse olen helposti hätäinen, joten sain ohjeeksi käyttää perustyöskentelyssä enemmän aikaa ja näin huolellisuutta siirtymisiin, jotta laatu säilyy. Tästä sain jo vähän fiilistä lopussa.  

Huomenna estevalmennus, joten katsotaan tuleeko parannusta viimekertaan.  

Kisarutiinia etsimässä

Perjantaina 25.3.16 Riders Innissä oli minun ja Nilsin toiset yhteiset kisat, luokkina ykkös-tason 80 ja 90 367.1 special arvostelulla. Nyt aloin etsiä meille sopivaa rutiinia ja kerron kisoja edeltävästä päivästä niiden jälkeiseen päivään, miten tein asiat ja missä fiiliksissä.

Aamulla kisoja edeltävänä päivänä seitsemän aikoihin saavuin tallille ja Nipan hoidettuani kiipesin satulaan. Ratsastin avut kunnolla läpi, eli tarkistin lyhentämisen, pidentämisen kääntämisen yms. radalla tarvittavat asiat. Ikinä en ole tämän hevosen kanssa saanut niin mageeta fiilistä, kuin nyt. Oli siis kaikin puolin hyvä fiilis lähteä kisoihin. Vähän aikaa sitten ratsastin Nipan puoliksi sen omistajan kanssa ja sivusta näkeminen, taas kerran, todellakin auttoi. Ratsastuksen jälkeen tarkistin vielä, että löydän kaiken mukaan tulevan ja putsasin varusteet. Oli tosi vaikeaa haalia kaikki tarvittava kasaan näin rutiinin puuttuessa.

Kisapäivän tallihommat alkoivat seitsemältä tallin avaamisella ja hevosten ruokkimisella. Väsymystä ei aamulla tuntunut ollenkaan vaikka kovin paljoa ei tullut nukuttua kisoja ajatellessa. Kun hevonen ja varusteet oli saatu pakattua hevosautoon, lähdettiin ajamaan kohti riders inniä, jonne saavuimmekin todella hyvissä ajoin.

 

 Paikan päällä ehdittiin seurata kisojen ensimmäistä luokkaa, jonka jälkeen oli vuorossa radankävely. Rata oli mukavan oloinen, eikä sisältänyt ihmeellisyyksiä, mutta valmentajan kanssa käytiin läpi, mitä missäkin piti ottaa huomioon. Verkassa olin sitten ihan pihalla. Osittain ehkä sen takia, koska se oli ensimmäinen oikeanlaisempi kisaverkkani(koska kotitallin verkat tuntuvat mielestäni aika erilaisilta). Vaikkei siellä jälkiäteen ajateltuna niin suurta ruuhkaa ollut, niin tunti että hevosia olisi jatkuvasti tullut joka puoleleta. Valmentaja oli onneksi auttamassa verkassa. Hypyt oli siinä mielessä vähän masentavia, koska kotona olen jo oppinut tuomaan nipaa vähän lähemmäs esteitä, mutta nyt se lähti koko ajan liian kaukaa. Kuitenkin ensimmäisellä radalla verkkahypyt tuntui olevan yhtä kaukana unohduksissa, kuin niiden ponnistuspaikat.

Ennen ensimmäistä rataa en oikein valmistellut kunnolla ja se tuntui radalla, mutta ei siitä sen enempää, koska alla on video.

Ratojen välissä laitoin Nipan autoon syömään ja sillä välin pois lähti Nipan omistaja ja valmentajakin. Minulla oli fiilis, että molemmat olivat olleet minulle iso henkinen tuki, mutta nyt piti selvitä verkasta ilman ohjeita. Paljoa ei tarvinnut onneksi verkassa tehdä, koska yksi rata oli jo takana. Yllätyin todella, koska toka verkka meni paljon paremmin, kuin ensimmäinen. Välillä, jos meinasin jäätyä niin äiti muistutti hevosen herättämisestä.

Suoraan hyppääminen on ehkä maailman vaikeinta:D

Tähän rataan olen tyytyväisempi, kuin ensimmäiseen. Muistin valmistella ja laukka sujui paremmin. Keltaisen pystyn eli ysin jälkeen olisin halunnut käänttä aikaisemmin sarjalle, mutta ysillä hukkasin kuitenkin ajatuksen, jolloin laukka piteni ja en muistanut kääntää... Joka tapauksessa kaikin puolin hauska päivä ja suur kiitokset kaikille, jotka auttoivat ja kuvasivat!:)

Seuraavana aamuna herätykset jatkoivat aikaista linjaa. Ennen  seitsemää vaihteeksi olin tallilla ja kolmeen asti päivä kului tallinteon merkeissä. Sen jälkeen ratsastin Tintillä pitkästä aikaa ja tuli kyllä taas todettua erilaisilla hevosilla ratsastamisen tärkeys muttei siitä sen enempää, tämä postaus on Nipan asioista. Ja miten ihanalta tuntuikaan kiivetä Nipan selkään pitkän, ihanan päivän päätteeksi. Ohjelmassa oli vain rento jumppa pitkässä muodossa ja keskityin vain meidän molempien rentouteen. Kehuin sitä paljon ja kerroin sille miten taitavasti se osaa jumpata tai mennä pitkin ohjin. Tuli muuten kivan tuntuinen hevonen;) Koko ajan mentiin korvat hörössä ja silloin tällöin ne kääntyilivät kuuntelemaan tämän kuskin höpinöitä. Oli ihanaa mennä yksin maneesissa ja ratsastuksen kruunasi vielä loppukäynnit hevostiellä turvallisen tuntuisessa kaiken hiljentävässä sumussassa. En osaa edes kuvailla sitä onnen tunnetta, minkä se hiljaisuus ja Nipan kanssa olo sai aikaan. <3

Tässä oli siis meidän rutiinit kisoja varten ja innolla odotan seuraavia kisoja, Tampereen hevosmessuja ja valmennusta, joka on 2.4. Seuraavia kehityskohteita, ovat kääntäminen ja varmaan lähinnä itselleni parempi laukan ratsastus, jotta se olisi energisempää ja säädeltävämpää. Silloin voisin joskus Nipankin kanssa ratsastaa vähän enempi aikaa. Toivottavasti pääsen taas pian kirjoittamaan, koska elämä on ollut aika kiireistä niin hevosten kuin koulunkin osalta.

Hämmennys

Markku Söderberg tuli taas soukkaan valmentamaan. Olin ilmoittautunut vähän vastahakoisesti, koska olen ollut sellaisissa fiiliksissä, että en ikinä halua enään kenenkään muun, kuin oman  valmentajan valmennuksiin. Hänen valmennuksissa olen ollut kolme vuotta, eli suurimman osan ratsastus ajastani. Pelkäsin meneväni vieraan valmentajan ohjeista sekaisin, kun viimeaikoina olen vähän kokenut hämmennyksiä. Päätin kuitenkin mennä Nipan kanssa ja en kyllä osallistumista kadu yhtään, koska menini sekaisin kyllä, mutta onnesta.

Tehtävät oli tosi normaaleja. Rataa ja ympyrän kaarella kolmea kavalettia. Alku tuntui tosi raskaalle, varmaa osittain oman flunssan takia, koska tehtiin pitkään laukassa töitä. Nipa tuntui tosi hitaalle. Tämä kaikki kuitenkin unohtui, kun alettiin hyppäämään rataa. Viimeisellä kerralla kaikki meni nappiin. Oma ajatus oli mukana tein, ratkaisut, oikeasti ratsastin. Sillä radalla elän ensi viikonlopun kisoihin.

Miksi kuitenkin alku oli niin kauheaa? Tintin omistaja puki syyn tosi hyvin sanoiksi. Verkassa odotan ohjeita valmentajalta. Siksi sileän/puomi työskentely menee ihan metsään. Radalla en odota, että kukaan antaa ohjeita. Siellä ollaan yksin ja ratkaisut tehdään itse.
Tässä ajatukset viimeiseltä radalta: Missä seuraava tehtävä? Vielä muutama askel kauas jäädään, pidennä askelta myötäämällä. Ihana hiljaisuus. Ei ole olemassa muuta kuin minä, hevonen ja esteet. (Jostain kaukaa kuuluu ääni, ainoa kerta kun kuulin radalla jotain minun ja Nilsin kuplan sisään) Markku sanoo: "Taitavasti ratsastast". Vielä viimeinen linja kuudella, nyt pitää ratsastaa tarkasti. (Sen viimeisen linjan jälkeen) Hieno nipa<3 Olipa hauskaa ja helppoa! Mitä ihmettä?

Rataa ratsastaessa parasta on hiljaisuus, silloin ei aisti muuta kuin hevosen läsnäolon ja reaktiot. Kisoissakin summerin soidessa ja radan alkaessa kaikki ympärillä häviää. Sitä ihanaa tunnetta on vaikea pukea sanoiksi. Tässä valmennuksessa tuli todella todettua, että minulle on usein paras, jos valmentaja ei sano mitään valmennuksessa rataa ratsastaessa, sillä silloin alan ratsastaa. Tietysti aina tilanteesta riippuen. Jos olen valmennuksessa ihan ulapalla niin tietenkin tarvitsen apuja tai tsemppiä, jos on vaikea tehtävä. Ja kyllähän siihen pitää tottua, että joku antaa ohjeita. En voi käskeä valmentajia olemaan hiljaa:D Nyt olen alkanut saada juonesta kiinni. Rakastan ratojen ratsastusta.

Hevosten hoitaminen

Tässä postauksessa käyn vähän läpi hoitamiseen liittyviä kysymyksiä/mielipiteitä, joista on aina ollut jonkin laista keskustelua. Lisäksi kerron vähän mitä se minulle merkitsen (siis sellainen normaali hevosten hoitaminen, ei esim. töissä olo, kun teen tallia). Usein kirjoitan ratsastuskuulumisia, mutta nyt myös hoitamispuolelta on kerrankin kerrottavaa.

Ensimmäinen ja viimeinen hoitoponi sekä nykyinen hoitohevonen  jopa samassa kuvassa

Aloitetaan siis siitä, mitä hoitaminen minulle merkitsee. Se on ihana breikki arjesta. Kaikki muu unohtuu varsinkin, jos on kiire päiviä ja pitää muistaa paljon asioita hevosiin liittyen. On paljon kivempi hoitaa, jos on tarpeeksi tekemistä. Normi päivään kuuluu ihan perus hevosten tarhaamista, harjaamista, kuntoonlaittoa, varusteiden putsaamista, satulahuoneen siistimistä, myös tuntilaisten auttamista silloin tällöin, koska Tintti asuu ratsastuskoulun tallissa, joten siellä pyöriessä tulee autettua muidenkin hevosten kanssa. Ja kaikki tämä vielä mahtavassa porukkassa tietysti;) Hoitaminen on jotain, mistä en odota yhtään mitään, paitsi uuden oppimista. Sitä tulee, joka päivä. Joskus pieniä joskus isompia asioita. Tässä vaiheessa on alkanut kuitenkin tulla myös oman kokemuksen asteikolla niitä "erikoisempia" asioita, kuten muutama kerta juoksutusta(nyt joku kokeneempi saa varmaan nauraa:D), mutta siinä hevoset ovat olleet muita, kuin hoitohevosia kylläkin. lisäksi se puoli mistä hoitamisessa erityisesti pidän on kisoissa hoitaminen. On ihanaa katsoa sitä pollea radalla jännitäen miten ratsukko selviää. Kisoissa pääsee myös vähän kokeilemaan hevostaitojaan uudessa paikassa. On aika vaikea selittää miksi se on niin kivaa. Jokaista reissua odotan niin innolla, että vasta viimekesän lopussa opin nukkumaan edeltävänä yönä edes vähän paremmin. Mitäköhän tästä kaudesta tulee, jos jo hoitaminen aiheuttaa tuollaista, nimittäin ensimmäistä kertaa olen itse ratsastamassa. Nyt ei varmaan sitten nukuta ollenkaan:D

Leiju, ihana sympaattinen, vähän hassu tuore tuttavuus.

Laaksolla Tintin kanssa

Sitten päästäänkin paljon puhuttuun aiheeseen, jonka halusin ottaa tähän, koska siitä on paljon mielipiteitä. Hoitajan palkka ja siihen sidoksissa olevat velvollisuudet. Tässä minun mielipiteet niistä. Puhun nyt täyshoitotallista, jossa normaalin hoitajan tehtäviin ei kuulu esim. karsinan siivous kakkojen keräämistä kummemmin. (Muunlaiset tallit ovat asia erikseen, mutta niistä en puhu, koska esim. puolihoitotallissa varsinaisesta hoitamisesta ei ole kokemusta.) Aloitetaan tuntihevosten hoitamisesta. Tässä palkan ei mielestäni tarvitse olla kiitosta kummoisempaa. Se voi tulevaisuudessa tulla hyvinkin yllätyksellisessä muodossa, jos on vaikka ponihoitaja aikoina hoitanut hommat hyvin. Tietysti on mukavaa, jos esim ahkerin/ahkerimmat alkeiskurssitaluttaja palkitaan vaikka jossain tallin stipendien jakotilaisuudessa. Hoitaminen perustuu tietysti ennen kaikkea vapaa ehtoisuuteen, eli jos sovittujen hommien(esim. harjaus, ratsastajien avustus, varusteiden pesu, taluttaminen) tekeminen ei innosta, niin kukaan ei pakota jatkamaan. Hoitamisen kuuluu olla hauskaa, mutta sovitut hommat on tehtävä.

Yksityishevosten kanssa tekemiset voi vaihdella paljon. Käytetään esimerkki diilinä ihan perinteistä hoitamis harjaamis kuntoonlaittoa tarhaamista, johon voi sillöin tällöin sisältyä mahdollisuus lähteä mukaan hoitamaan muualle hevosen lähtiessä esim. kilpailuhihin. Tästä taas kerran toisinaan kiittäminen, mutta myös uuden oppiminen tulee mielestäni tähän lisänä, mikäli hoitaja vaan itse osoittaa kiinnostusta(eli vähän oma-aloitteisuutta, koska kaikille tulee varmasti kysymyksiä mieleen). Kiireisessä ratsastuskoulussa hoitajille ei välttämättä kerkeä opettamaan erilaisia asioita, sitä varten on ponikerhot. Hevosen omistaja kuitenkin tähän pystyy helpommin, eikä niiden tarvitse olla isoja asioita. Ja tässäkin sama asia, kukaan ei pakota. Sovitut hommat tehdään, jos ei pääse niin on kaikille kivempaa jos ilmoittaa yms. vastuullisuus, mikä on ainakin meijän hoitajaporukassa tärkeää. Porukka, tallikaverit ja ilmapiiri ovatkin mielestäni erittäin tärkeitä. Seura hoitaessa on pelkästään hyvä asia niin kauan, kun hommat eivät jää tekemättä. Hevos asioissa sosiaalinen puoli on mahtava.

Viime aikoina hoitaminen on ollut jotenkin erityisen hauskaa ja osa syynä siihen on ollut varmaan uusien hoitajien löytyminen. Meijän tiimissä kaikki alkaa olla lukiossa, joten aikaa ei enää ole samalla tavalla ja lisäkädet olivat siis tarpeen. (On siis neljä hevosta, jotka kuuluvat samaan systeemiin. Tiimistä kaikilla on omat hoitohevoset, mutta monet asiat hoidetaan yhteisesti.) Olen uusista aina tosi innoissaan ja ihmettelen miksi hevospiireissä kuulee paljon pinempiä väheksyvää puhetta. Tyhmyyksiä tekevät ovat asia erikseen, niitä löytyy aina missä vain. Hyvän hoitajaehdokkaan ainoat kriteerit ovat mielestäni oppivainen, iloinen asenne ja halu hoitaa. Jos asenne on kunnossa, mitä vain pystyy kärsivällisesti opettamaan. Alussa ei siis tarvitse olla mestari, koska tekemällä oppii. Uusissa hoitajissa on myös se hyvä puoli, että heille käytäntöjä selittäessä, voin myös kyseenalaistaa omia tapojani, koska yleensä selitän miksi asiat tehdään miten tehdään. Jos en keksikkään järkevää selitystä, nään asian uudesta näkökulmasta. Uusilla voi myös olla mitävain ideoita tai asenteita, mitkä voivat tuoda lisää omaan tekemiseen. Kaikilta voi siis oppia jotain.